6/11/2014

:(: - nothing describes better



O: Äääää, moikka kaikki pitkän tauon jälkeen! Kyllä huomaa, että elämä on niin kiireistä ja maukasta, ettei blogille ole ehtinyt uhrata ajatustakaan. En oo selittänyt täällä mitään mun viimeisten kuukausien tapahtumia/fiiliksiä, ja näinä kuukausina on kuitenkin tapahtunut niiin paljon.

Selitänpä ekana futiksesta. Mun kausi oli MAHTAVA. Ensimmäinen peli oli maaliskuussa mun Kalifornian matkan jälkeen, ja sen jälkeen futista jatkui toukokuun viimeisille päiville kuusi kertaa viikossa. Varsity-joukkueessa pelaaminen oli kyllä ihan huippu kokemus, varsinkin kun meijän joukkue on koko koulun paras joukkue. Saatiin aika paljon fanijoukkoja kentän laidoille, koska koko koulu uskoi meidän pärjäävän. Pelasin alottavassa kentässä ja sain vielä tosi paljon peliaikaa. Kausi oli erilainen kuin mikään muu mun elämän futiskausista. Täällä se otettiin niin tosissaan, ja se oli ihan koko ajan mielessä. Meillä oli reenit aina suunniteltu sen mukaan, että mitä joukkuetta vastaan pelataan, sekä jatkettiin fitness-juttuja ja salilla käyntiä. Joukkue oli paljon enemmän kuin joukkue, oltiin enemmän kuin perhe. Näistä tytöistä tuli mulle niin sanoinkuvailematton tärkeitä, että en voi uskoa että joudun heidät jättämään.. Viimeinen peli meillä oli sitten toukokuun viimeisellä viikolla, kun hävittiin ja pudottiin. Kun se summeri soi pelin loppumisen merkiksi, kyynelkanavat aukesit, ja kyyneleitä jatkui nukkumaanmenoon asti. Varsinkin me seniorit vain itkettiin ja itkettiin, olihan toi meidän viimeinen peli ikinä tossa joukkueessa. Seniorit kävelivät kentältä käsi kädessä ja kyyneleet silmissä, eikä kukaan halunnut mennä kotiin. Muistan vain kun ajattelin, että miksi tän kaiken pitää loppua. Kaikki sanoivat mulle vaikka mitä toistaan ihanempia asioita. Mun hyvä ystävä Iyana antoi mulle Amerikan lipun ja otti mua hartiosta kiinni ja sanoi: "Katso mua. Täällä kaikki rakastavat sua eikä kukaan tule ikinä unohtamaan sua. Sä pelasit upean kauden ja sä oot jättänyt jalanjälkesi kaikkien sydämiin."

Parin päivän päästä me neljä senioria menimme yöllä maalaamaan koulun kiven. Koristeltiin siihen joukkueen nimi ja senioreiden nimet. Lopuksi mentiin vielä istumaan kentälle viimeisen kerran ja puhuttiin syvällisiä. En ikinä unohda tota. Parin päivän päästä meidän joukkueella on banquette, ja siellä ajattelin pitää puheen.

Juuh ja sitten näitä futiskuvia.. XD Onneksi osaan nauraa itselleni, koska näissä ei oo kyllä ikinä naama tyynenä. En ees postaa niitä pahimpia haha.
















Spring Sport Awards 2014
ootteko ite näyttäny näin rumalta paikallisessa lehdessä XDDD saavutushan se sekin.
Sitten sekalaisia kuvia:

senior trip ohioon cedar pointiin, yks maailman suurimmista huvipuistoista!!!!!




ainiin oon täysikänen


niiiiiiiin paljon itkua tän kirjan takia



Our relationship in a nutshell.

Olin Demi Lovaton keikalla













Vika koulupäivä

Viimeisenä koulupäivänä oli aivan epätodellinen fiilis.. Halailin vaan kaikkia opettajia ja tyhjensin lokeroa ja mietin, että onko tää nyt oikeesti tapahtumassa. Kaikki kirjotti ihania tekstejä mun year bookiin ja taidettiin käytävällä vähän itkeskellä, kun kaikki tehtiin viimeistä kertaa. 

Seuraavana päivänä meillä oli Candlelight ceremony, eli kaikki seniorit kulkivat itse valitsemansa juniorin kanssa auditoriumiin, ja me ikäänkuin "annettiin liekki" junioreille, joten heistä tuli koulun vanhimmat. Päivä alkoi meidän kaveriporukalla Peterin talolla aamupalalla. Meillä piti olla päällä ne valkoiset kaavut, joita myöhemmin käytettäisiin graduationissa. Siellä saatiin kaikki narut ja arvomerkit sun muut graduationiin. Top 20 oppilaat saivat kaksi kultaista nauhaa, seuraavat saivat yhden kultaisen nauhan, sitten hopeisen nauhan, jne. Olin ihan että mitä, kun mun nimi sanottiin ja kävelin lavalle hakeen sen nauhan. En edes tiennyt, että vaihtari voi saada noita arvomerkkejä!






Chicago

Alunperin mun piti Chicagoon mennä host-perheen kanssa jossakin vaiheessa vuotta, mutta ei ikinä saatu aikaiseksi. Kevät oli niin kiireinen molemmin puolin, ettei yhtäkään sopivaa päivää löytynyt. Unelma tuli kuitenkin toteen, sillä mun paras kaveri Jillian vei mut sinne. Ajettiin Michigan Cityyn ja otettiin sieltä juna, joka maksoi vain 8 dollaria. Chicago oli aivan upea kaupunki, aivan kuin New York, mutta vähemmän ihmisiä ja ihmiset olivat ystävällisempiä. Tuli niin aikuinen olo, kun siellä kaksin kiidettiin ja mentiin subwaylla ja taxilla. 







Graduation 

Wow, viimeinkin se päivä sitten tuli. Graduation oli upea kokemus, oon niin onnellinen, että sain olla senior. Aakkosjärjestyksessä käveltiin koko katsomon edestä, kuunneltiin puheet, katsottiin senior video, laulettiin koulun laulu ja haettiin todistukset rehtorilta sieltä lavalta. Mun nimen lausuminen meni niiltä aivan yllättävän hyvin! Kaiken lisäksi en edes kaatunut, joten pisteet kotiin. Parasta tässä oli, että sain olla Jillianin vieressä, koska meidän sukunimet alkavat samoilla kirjaimilla. Lopuksi heitettiin ne hatut ilmaan ja siinä oli kyllä ihan sitä American dreamia kerrakseen. Olin tosta hetkestä niiiin pitkään unelmoinut. 

Graduationin jälkeen lähdettiin suoraan Grad Bashiin, joka on siis tehty sen takia, etteivät kaikki nuoret lähde juhlimaan sinä iltana. Kukaan ei ikinä tiedä, että missä Grad Bash on, ja että mitä siellä tehdään. Puhelimet ja kaikki muu elektroniikka pitää jättää kotiin. Koululle päästyämme meidän laukut tutkittiin ja noustiin busseihin. Bussit veivät meidät Grand Valley State Universitylle, joka on Grand Rapidsissa. Se oli niin hyvin suunniteltu, ja siellä oli tosi paljon tekemistä, että hauskaa riitti. Siellä oli valtava sali, missä oli laser tagia, esteratoja ja eri urheilulajeja. Sitten oli seinäkiipeilyä, photo booth, allas ja ponnut, arpajaisia (mun kaveri voitti TV:n), taikuri, paljon ruokaaa, karikatyyrien piirtäjiä, omien videoiden tekemistä ja paljon muuta. Oltiin altaalla aika kauan ja hypittiin ja pelattiin lentopalloa, ja se uiminen kyllä sai olon virkeäksi ja vaikka kello oli 4 AM, niin ei väsyttänyt yhtään. 

Sitten koko yö huipentui, sillä paikalle saapui hypnotisoija, joka otti show'hon mukaan 12 osallistujaa. Kaiken kaikkiaan meitä siellä oli noin 160 senioria.. JA MEIKÄ PÄÄSI MUKAAN SHOW'HON! Olin niin super innoissani. Olin vähän skeptinen, että toimiiko se, mutta kyllä se vaan muhun toimi. Ihan hullua, mitä kaikkea se laitto meidät tekemään. Luulin, että olin siinä vain noin 15 minuuttia, mutta oltiin oltu siinä tunti ja vartti. Mut esimerkiksi oltiin laitettu twerkkaamaan kaikkien edessä...heh. En muista paljoa, muistan sen, että oltiin rannalla, ja yhtäkkiä alkoi sataa ja tunsin ne sadepisarat iholla. Sitten meidän piti nauraa ja itkeä, katsoa raveja, liimata aivoja toisen päähän, ottaa lintua kiinni, etsiä omaa napaansa tuolin alta, ja kaikkee muuta...Huhhuh. No nyt on kyllä hypnoosikin koettu ja nyt uskon siihen :D

Lähdettin sieltä kuuden aikaan ja kun saavuttiin koululle, niin alempiluokkalaiset siellä menivät vielä kouluun. Kyllä väsytti. Suoraan vaan omaan petiin ja nukkumaan. 




selitys vaihteeks päällä












....And the morning after




Nonniin ja mitäs muuta, oon mennyt kavereiden kanssa tosi paljon, on vaan yrittänyt elää hetkessä ja nauttia kaikesta, mistä ehdin nauttia. Mulla on enää reilu viisi päivää jäljellä, enkä vaan voi ymmärtää sitä. Mitä. Muistan sen kuin eilisen, kun kurvattiin Helsinki-Vantaan lentokentälle lähtemään elämään suurimpaan seikkailuun, ja viikon sisään ollaan samoilla hoodseilla. Koko tää unelma on jo kohta takanapäin, ja pitää palata "normaaliin" elämään. Mutta en edes tiedä enää, mitä mulle normaali elämä on. Mä oon muuttunut täällä, oon niin onnellinen siitä ihmisestä, kuka musta on tullut. Tiedän, että tän jälkeen voin selvitä mistä vain, sillä loin tänne elämän aivan itse. Suomessakaan kaikki ei enää ole samalla tavalla kuin ennen, kaveriporukat ovat kuulemma aivan toisenlaiset kuin viime vuonna, ja pelottaa etten löydä paikkaani siellä. Uskon, että mulla tulee olemaan tosi hieno kesä, mutta mua myös pelottaa, että haluan vain tulla takas Kalamazoohon, paikkaan, joka on toinen kotini. On vain niin vaikeeta jättää tää paikka ja nää ihmiset. 

Samalla oon niin innoissani päästä näkemään oma rakas perhe, joka ymmärtää mua täydellisesti ja kaverit, jotka oon tuntenut niin kauan. Päästä syömään ruisleipää. Nauttimaan kesäöistä. Suomessa meneminen tulee olemaan vapaampaa, mistä oon myös innoissani. 

En jaksa edes vaivata päätäni tulevalla kouluvuodella. Täällä tottui siihen, ettei juuri mitään tarvitse tehdä. Ei se todellakaan ollut helppoa alussa tehdä kaikkea vieraalla kielellä, mutta on niin ylpeä että sain jokaisesta aineesta A:n. Muistan kun anatomiassa piti heti opiskella kaikki luut englanniksi, ja mietin että voin joko opiskella tai sitten rypeä itsesäälissä kun on vieras kieli ja saada huonon arvosanan. Valitsin tokan.. haha jk. Päätin vaan opiskella ne ja sain tosi hyviä arvosanoja ja samalla sain urheiltua ja oltua kavereiden ja perheen kanssa! Ensi vuodesta tulee tosi rankka, Suomessa ei ihan riitä multiple choice rinkuloiden arvuuttelu. Vuotta nuorempien kanssa oleminen tulee olemaan mielenkiintoista, mutta Sanni ja mä selvitään yhdessä. 

Toivon vain koko sydämestäni, että löydän tasapainon Suomi-elämään, ja että opin palloittelemaan kahden elämän välillä. Onneksi yhteydenpito on helppoa, ja toivottavasti pääsen tänne palaamaan pian! Kyllä täytyy nostaa kaikille vaihtareille hattua, ollaan me vaan vahvoja. Eikä kukaan muu kuin vaihtari voi toistaan ymmärtää. Ughhh, kai me selvitään. 

Oli paras päätös ikinä lähteä. On ollut paras vuosi ikinä. 


Seuraavan kerran Suomesta, 

Oona